Loading...

Onko sinulla hanke, jossa voisimme olla avuksi?

Apunasi vaativissa louhinta- ja maanrakennuskohteissa

Rakennettu ympäristö asettaa vuosi vuodelta haastavampia vaatimuksia louhinta-ja maanrakennustöiden aiheuttamien tärinöiden suhteen. Avullamme tärinää aiheuttavat työt saadaan suoritettua kustannustehokkaasti ja turvallisesti, rakennettua ympäristöä häiritsemättä.

Mittaukset

Mittaamme mm. tärinää, melua, pölyä ja ilmanpainetta. Suoritamme lisäksi mm. melumallinnusta ja raekokoanalyysejä. Aina asiakkaidemme tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Katselmukset

Kiinteistökatselmuksia suositellaan tehtäväksi aina kun työmaalla tehdään tärinää aiheuttavaa työtä. Katselmusaineisto toimii todisteenasi ja oikeusturvanasi tärinää aiheuttavien töiden aiheuttamista todellisista muutoksista ympäröivissä kiinteistöissä.

Ympäristöselvitykset

Ennen töiden alkua laadittavat ympäristöselvitykset antavat puitteet ympäristön kannalta turvallisten työtapojen valitsemiseksi. Näillä selvityksillä varmistetaan ettei rakennetulle tai rakenteilla olevalle ympäristölle aiheuteta vaaraa tai tarpeetonta häiriötä.

Työmaavalvonta

Räjäytystyömaan asiallinen valvonta edesauttaa hankkeen kokonaistaloudellisessa toteutuksessa. Räjäytystyön valvojana tai johtajana katsomme ennen räjäytyksiä ja räjäytysten jälkeen, että normeja ja säädöksiä noudatetaan.

Yrityksemme tukipilarit

Viimeisin teknologia

Jotta voimme vastata ympäristön vaateisiin, käytämme ainoastaan parasta mittauskalustoa. Tärinämittarit toimittaa maailman johtava tärinämittareiden suunnittelija ja valmistaja Instantel. Olemme Instantelin ainoa pohjoismainen maahantuoja ja suoritamme Instantelin valtuuttamana myös viralliset mittareiden kalibroinnit.

Kokeneet ammattilaiset

Henkilöstömme koostuu alan rautaisista ammattilaisista sekä nuorista konkareista, aina rakennusmestareista vuoritekniikan diplomi-insinööreihin asti. Suurimmalla osalla henkilöstöstämme on Fisen AA-vaativuusluokan tärinäasiantuntijan pätevyys.

Jatkuva kehitystyö

Alan vahva osaaminen on yhteinen etumme, josta syystä panostamme tutkimus- ja kehitystoimintaan kotimaassa ja kansainvälisesti. Tuloksista kielii mm. BlastView®-järjestelmä sekä uusi Environmental Monitoring Online (EMO)-järjestelmä, jossa kaikki oleelliset ympäristömittaukset saadaan vihdoinkin samaan verkkopohjaiseen ympäristöön.

0
TOTEUTETTUA KOHDETTA
0
RAKENTAMISEN AMMATTILAISTA
0
KOKEMUSVUOSIA
0
TOIMINTAA USEASSA MAASSA

Kalliotekniikka on osa Solwers Oyj yritysryhmää ja toimimme yhteistyössä siihen kuuluvien yritysten kanssa.

Katso lisää www.solwers.fi