Ennen töiden alkua laadittavat ympäristöselvitykset luovat urakoitsijalle tarvittavat puitteet työn suunnittelemiseksi ja ympäristön kannalta turvallisten työtapojen valitsemiseksi. Näillä selvityksillä varmistetaan, ettei rakennetulle tai rakenteilla olevalle ympäristölle aiheuteta vaaraa tai tarpeetonta häiriötä.  

Ympäristöselvitykseen kootaan turvallisuuden kannalta merkittäviä pelisääntöjä, ohjeita ja määräyksiä, jotka on huomioitava turvallisen työn suorituksen aikaansaamiseksi. Selvitykseen kerätään kaikki tarpeelliset tiedot ympäristön rakennuksista, toiminnoista ja laitteista, jotka tulee huomioida työn suunnittelussa ja toteutuksessa. 

Kiinteistökatselmuksia suositellaan tehtäväksi aina kun työmaalla tehdään tärinää aiheuttavaa työtäKiinteistökatselmus toimii sinun todisteenasi ja oikeusturvanasi tärinää aiheuttavien töiden aiheuttamista todellisista muutoksista ympäröivissä kiinteistöissä. 

Katselmusalue määritellään ensisijaisesti ympäristöselvityksessä tai riskianalyysissäKatselmusalueen laajuus on verrannollinen työkohteen suuruuteen ja sijaintiin. Esimerkiksi asutuskeskuslouhinnoissa, jossa lähellä sijaitsevat rakennukset rajoittavat panosten suuruutta, katselmusalueen muodostavat useimmiten noin 50- 100 metrin säteellä sijaitsevat rakennukset.  

Alkukatselmus suoritetaan yhdessä kiinteistön edustajan kanssa riittävän ajoissa ennen tärinää aiheuttavien töiden alkua. Katselmuksen yhteydessä tarkastetaan rakennusten kunto ja tarvittaessa tarkennetaan tärinän raja-arvoja olosuhteita vastaaviksi. Useimmiten käytetään piirtämismenetelmää, jota täydennetään tarvittaessa valokuvauksin. Katselmuspöytäkirjoista luovutetaan kopiot työmaan sekä kiinteistöjen edustajille. 

Työmaan aikana voidaan suorittaa myös välikatselmuksia esimerkiksi ylittyneiden tärinäarvojen tai valitusten vuoksi. Työmaan päätyttyä pidetään loppukatselmukset alkukatselmoiduissa kohteissa.  

Tärinäherkät laitteet rajoittavat voimakkaasti räjäytystyön suoritusta. Laitevalmistajien asettamat tärinäraja-arvot ovat usein niin matalia, että räjäytystöiden suorittaminen ei olisi enää riskitöntä tai taloudellisesti kannattavaa. Ammattimaisesti toteutetulla tärinävaimennuksella voidaan pienentää tärinäherkkiin laitteisiin kohdistuvaa kiihtyvyyttä jopa 90 %, jolloin räjäytystyö vaativissakin olosuhteissa voidaan tehdä kustannustehokkaasti. Tärinävaimentimina käytetään juuri tähän tarkoitukseen suunniteltuja ja testattuja tuotteita, jotka asennetaan asiantuntijoidemme toimesta eristettävän laitteen ja tason väliin.  

Olemme erikoistuneet lisäksi mm. museoesineiden ja jopa kokonaisten näyttelyiden eristyksiin. Esimerkkinä mainittakoon museokeskus Vapriikki Tampereella, jonka alta kulki VT12 Rantatunnelin linjaus. Museosta eristettiin satoja esineitä ja kokonaisia näyttelyvitriineitä, jonka avulla louhintatyöt saatiin suoritettua kustannustehokkaasti myös tämän kaltaisessa ympäristössä.

Räjäytystyömaan asiallinen valvonta edesauttaa hankkeen kokonaistaloudellisessa toteutuksessa. 
Räjäytystyön valvojana tai johtajana katsomme ennen räjäytyksiä ja räjäytysten jälkeen, että normeja ja säädöksiä noudatetaan. Räjäytyksen aikana mittaamme tärinät ja varmistamme, että seuraavat räjäytykset tehdään optimaalisesti ja sääntöjen puitteissa. 

Tuotamme tarvittavat asiantuntijalausunnot töitä koskevissa kiistatapauksissa, jotka liittyvät esimerkiksi mitattuihin tärinöihin, vaurioepäilyihin tai louhinnan suoritukseen. Lausuntoja käytetään mm. työmaapäiväkirjoissa, ratkaisujen perustana kiistoissa tai oikeusteitse tapahtuvassa sopimisessa. 

Suoritamme ympäristömittauksia liittyen mm. tärinään, meluun, pölyyn. Tyypillisiä mittauskohteitamme ovat louhinta- ja paalutuskohteet, mutta toteutamme tarvittaessa myös erikoismittauksia, kuten taustatärinä- ja liikennetärinäselvitykset.

Melumallinnusta ja numeerista simulointia käytetään ympäristömelun nykytilan tai oletetun tulevaisuustilanteen ympäristövaikutusten selvittämiseen ja visualisoimiseen. Simuloinnilla voidaan visualisoida kuvin tai animaatioin melun leviäminen ympäristöön tai havainnollistaa vaikka kokonaisten kaupunkien melutilanne ja luoda skenaarioita, miten kokonaistilanne ympäristössä muuttuu esim. meluesteitä rakentamalla tai melun voimakkuutta muuttamalla. 

Monesti esimerkiksi kiviainesottamoiden toiminnan keskeisiä tavoitteita ovat louhinta- ja tuotantoprosessien hallinta ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Usein näiltä toimijoilta edellytetään kaivovesinäytteiden säännöllistä tarkkailemista, jotka voimme luotettavasti hoitaa asiakkaamme puolesta. 

WipFrag on kuva-analyysiohjelma, jolla digitaalisesta kuvasta voidaan erottaa kappaleet toisistaan ja siten laskea niiden suhteellinen kokojakauma. Ohjelma soveltuu erinomaisesti mm. louheiden ja murskeiden analysointiin. Ohjelmaa käytetään yleensä maailmalla kohteissa, joista ennen tehtiin seula-analyysejä, mutta joiden hallinta vaatii kuitenkin nopeaa tulosten käsittelyä. Nyt analyysin tekemiseen tarvitaan vain digitaalinen kamera, kannettava tietokone ja WipFrag – kuva-analyysiohjelma.